Olen aikoinani, nuorena poikana, oppinut MikroBitistä paljon. Lehti oli täynnä mielenkiintoista sisältöä, jota ei olisi muuten ollut tarjolla. Lehti oli kirjoitettu ja taitettu kiinnostavaksi kokonaisuudeksi ja pysyin tilaajana aikuisikään saakka. Tai no, tarkennan kuitenkin, että lapsena luin lehteä lähinnä kavereilla ja tilasin itse lehden vasta teini-ikäisenä. Silti, MikroBitti oli olennainen osa teknologiauutisten nälkäisen nuoren miehen elämää.

Itselläni ei ikinä ollut Commodorea tai Amigaa. Ei ollut Spctrumia tai Atariakaan. Meille kotiin hommattiin kovan säästämisen jälkeen PC. Kyseessä oli IBM-PC:n klooni, varustettuna mustavalkoisella Hercules-näytöllä. Lerppuasemia oli kaksi, kiintolevyjä ei yhtään. Sellaiseen ei ollut heti varaa, mutta muutaman kuukauden säästämisen jälkeen oli varaa ostaa valtava 32 MB kiintolevy. Sillä kelpasi rällätä, kun kiintolevyllä pyöri niin tiedostot kuin käyttöjärjestelmä. Aiemmin käyttis, MS-DOS, ladattiin lerpulta koneen muistiin ja sitä rataa.
DSC_0002Vuosien saatossa tietokonetta tuli päivitettyä ensin komponenteiltaan ja lopulta koko laatikko vaihtui tasaisin väliajoin uuteen. Verkkokauppa.com tuli tutuksi MikroBitin mainosten kautta, kuten myös CruzzBroker ja pari muutakin komponentti- ja oheislaitekauppiasta. ”Bitistä” luettiin ahnaasti arvosteluita ja testejä, joiden perusteella ostettiin budjettiin sopivimmat palikat tietokoneen sisälle. Hiljalleen lukemistoon hiipi mukaan myös MicroPC ja Tietokone-lehti. Molemmat olivat omalla tavallaan kiinnostavia, mutta vain jälkimmäistä näistä kahdesta koskaan tilasin. ”Bitti” oli aina se ykkönen kumminkin, ainakin jonkin aikaa.

Jossain vaiheessa HiFi-lehti erinäisten kommelluksien ja vaiheiden jälkeen liittyi osaksi Mikrobittiä (Huomaa miten lehden nimen kirjoitusasu on muuttunut matkalla…). Tämä oli omalle kohdalleni niin sanottua lopun alkua Mikrobitin tilaajana. Olin ollut Hifin tilaaja myös, mutta lehtien yhdistyessä sisältö ei ollutkaan parasta kahdesta hyvästä lehdestä, vaan lehdet tuntuivat tuoneen uuteen soppaan vain ja ainoastaan huonot puolensa. Tietenkin sisällön suhteen tasapainoilu on vaikeaa, puhumattakaan kahden lehden yhdistämisestä, mutta lopputulos ei miellyttänyt. Vähän aikaa jaksoin tilaajana, mutta lopetin tilauksen vähin äänin.

Samaan aikaan internet oli kasvanut suureksi jutuksi ja sisältöä oli tarjolla paljon netissäkin. Vaikka saman tiedon saamiseksi joutuikin kahlaamaan läpi useampia sivustoja, ei paperilehden tilaaminen enää tuntunut järkevältä, varsinkin kun lehdestä tuli luettua hyvä jos edes puolet. Sisältö ei vain ollut tarpeeksi mielenkiintoista. Netissä oli myös mahtava seurata käyttäjäkokemuksia eri keskustelupalstoilla, niin kotimaisilla kuin kansainvälisilläkin. Vaikka välillä nimimerkkien takaa käyty keskustelu kuumeni turhankin paljon, löytyi sitä tietoa ja suosituksia riittävästi täyttämään tiedonnälkäisen mielen.

Nyt, 28. syyskuuta 2015, postiluukusta kolahti tilaamani ilmainen näytenumero UUDESTA Mikrobitistä. Kyseessä on Talentumille vuosien varrella ajautuneen lehden uusi laku. Kyseessä on Bitin ja MicroPC:n toimituksista koottu uusi Mikrobitti. Odotukseni lehteä kohtaan olivat osin korkealla, mutta toisaalta taas aika matalalla. Erityisesti pelkäsin, että lehti on vähintäänkin puoliksi vanhojen muistelua ja nostalgiassa pyörimistä. Onneksi näin ei ole, vaan lehti on ihan ehtaa tavaraa ja uutta sisältöä.

Uutta Mikrobittiä selaillessa ja lukiessa tein muutaman huomion. Ensinnäkin lehden toimituskunta on kovan luokan ammattilaista täynnä ja sisältö on laadukasta journalismia, jos moinen kuvaus sen sisällöstä sallitaan. Lehden tekijöihin kuuluu sellaisia teknologia-alaa osaavia ja tuntevia toimittajia, että sisällön suhteen jatkossakin odotukseni ovat korkealla. Toisekseen huomasin, että sisältö oli hyvin monipuolista, niin hyvässä kuin pahassa. Vaikka lehdestä noin puolet, valitettavasti, on sellaista sisältöä, jota luen vasta kun on muuten tylsää, niin se loppu on hyvinkin mielenkiintoista ja taitaen kirjoitettua.

Kolmas kohta on oikeastaan se, mitä jäin pohtimaan pidempään ja miksi tämänkin tekstin tässä kirjoitin. Kun maksan sisällöstä, niin onko noin puolet kiinnostavaa sisältöä riittävästi oikeuttamaan hinnan? Ja tarvitsenko kuukausittain ilmestyvää paperijulkaisua, jonka sisällön kuratoi joku muu ihminen joka pyrkii tasapainoilemaan hyvinkin monimuotoista lukijakuntaa miellyttävän sisällön tuottamiseksi. Tietysti jokainen yksittäinen numero ei voi olla aina yhtä mielenkiintoinen tai mielenkiinnoton, mutta osaako tuo ihminen päätellä ja päättää tarpeksi hyvin mitä minä haluan lukea? Jos eläisimme internetin alkuaikoja tai ennen internettiä, vastaus olisi vahva kyllä. Tänään kuitenkin saatavilla on niin paljon informaatiota, niin paljon maksullista ja maksutonta laadukasta sisältöä, että päätöksen tekeminen on hyvin vaikeaa. Erityisesti siksi, että koen tarpeelliseksi tukea Mikrobittiä, koska mielestäni me tarvitsemme sen kaltaista lehteä. Korjataan hieman edellistä lausetta: me tarvitsemme sellaista Mikrobittiä, jonka parissa kasvoin tietotekniikan pariin. Mutta voiko uusi Mikrobitti olla sellainen? Voisiko sellaista lehteä enää nykypäivänä olla ja tulla ensinkään?

Olen jo kauan sitten lopettanut kaiken paperisen tilaamisen. Postiluukusta kolahtaa lähinnä harvakseltaan laskuja. Verkkokauppojen tilauksetkin pyrin hoitamaan jonkun muun kuin Postin välityksellä, muttei siitä tässä välissä enempää. Ne lehdet, anteeksi journalistiset mediat, joita tilaamme vielä, ovat käytännössä kaikki sähköisiä. Uutiset taloudessamme luetaan joko ilmaisista sähköisistä lähteistä tai kourallisesta tarkoin valitousta maksullisista. Paperilla näitä uutisia ei tule kotiin enää ollenkaan. Aikakausilehtiä emme tilaa laisinkaan, ei sähköisenä eikä paperisena tunnu oikeinb tarpeelliselta lukea juttuja, jotka ilmestyvät samaan aikaan isompana ryppäänä. Se tuntuu ajatuksena yhtä vanhanaikaiselta kuin perinteinen lineaarinen televisio: ohjelmaa odotetaan ,kunnes se tiettyyn aikaan alkaa ja kun se on loppu, sitä ei enää ole. Nykyiset määräajoin ilmestyvät sähköisetkin aikakausilehdet tuntuvat jo hieman kuin digibokseilta tai VHS-nauhureilta, joille taltioidaan se tiettyyn aikaan tarjolle tuleva tai tullut ohjelma, jotta sen voi katsoa myöhemmin.

Mitä siis kaipaan? Tässä kirjoittaessa ja pohtiessa olen entistä vahvemmin sitä mieltä, että haluan tasaisesti sisältöä. En kerralta ähkynä paljon luettavaa ja sisäistettävää, koska nykyisellään internet puskisi informaatiota enemmän kuin pystyn edes käsittämään mahdolliseksi. Haluan tasaisesti niitä juttuja. Tiedän, että olemme hiskarvanpäästä ärsyketulvasta tällöin, mutta kun juttuja ja artikkeleita on tasaisesti saatavilla ,ne on helpompi lukea, kuluttaa ja käsitellä oman sisäisen mediasuodattimen ja lähdekritiikkiantureiden avulla. Lisäksi mielenkiintoiset jutut saattavat hautautua toisten alle silloin, kun ne ilmestyvät isona kasana kerralla.

Tänään mediaa ja uutisia kulutetaan aivan toisella tavalla kuin kymmenen, kaksikymmentä, kolmekymmentä tai neljäkymmentä vuotta sitten. Maailma on muuttunut kaikilla tavoin. Uutisia on tarjolla enemmän, useammin ja useammalla kulmalla tarjoiltuna. Medialukutaito ja -kritiikki ovat entistä tärkeämpiä taitoja silloin, kun uutista ja informaatiota tunkee ovista ja ikkunoista, tietokoneelta ja kännykältä. Meidän on helpompi löytää informaatiota, mutta meidän tulee käsitellä sitä yhä useammin raakana materiaalina ja itse muodostaa käsitys informaation luotettavuudesta, sen lähteen tarkoitusperistä jakaa informaatio ja mitä siitä informaatiosta mahdollisesti puuttuu. Lähteitä pitää olla siis enemmän ja niiden todenperäisyyttä täytyy sopivassa määrin epäillä. Tämä on se, mihin esimerkiksi uuden Mikrobitin toivoisin iskevän, kuten myös muiden perinteisten journalististen tahojen.

Tiedon laatu ja objektiivisuus yhdistettynä saatavuuteen ja laajuuteen on se, millä maksullinen journalimi tulee selviämään tulevaisuudessa. Hinnoittelu vaan tulee olemaan suuri haaste, samoin julkaisutavat ja -aikataulut, puhumattakaan tasapainoilusta ensimmäisenä raportoinnin ja syvällisemmän sisällön tuottamisesta. Siksi toivonkin, että Mikrobitti rohkeasti lähtee digitaalisen sisällön tarjoamiseen tilaajilleen. Jopa niin, että minun ei tarvitse vastaanottaa postiluukusta takan sytykettä, vaan saisin maksaa digitaalisesta sisällöstä, jota on tarjolla tasaisesti niin ensimmäisenä raportoide, kuin syvällisempinä hitaan journalismin tuotoksina. Uskoisin, että lehden toimituskunta, päätoimittajasta alkaen, olisi vahvasti kehittämässä tämän kaltaista mallia, muuta en tiedä sitten miten innoissaan kustantaja on lähdössä kokeilemaan riskejä. Kukaan muu ei ole oikeastaan vastaavaa tehnyt aikakausilehtien saralla. Ehkä nyt olisi aika?

Toivon uudelle Mikrobitille pitkää ikää. Samalla toivon, että lehti pystyy tarjoamaan laadukasta sisältöä, mielenkiintoista sisältöä ja kaiken myös digitaalisena ilman, että on pakko vastaanottaa painokoneen kaunistamaa murhattua metsää huonoa palvelua tarjoavan logistisen toimijan kantamana.