Oli kyse lasten kasvatuksesta, nuorten käytöstavoista, televisiosta, valokuvaamisesta tai vaikkapa internetistä, aina on asiat olleet paremmalla tolalla aikaisemmin. Ennen oli helpompaa, ennen oli mukavampaa ja ennen ei ollut stressiä tai mitään muutakaan ikävää yhtä paljon kuin nykyään. Voi sitä valittelua ja hampaiden kiristelyä, varsinkin siellä kaameassa sosiaalisessa mediassa.

Moni asia on muuttunut, paljonkin. Monissa tapauksissa meidän on pakko sopeutua uuteen maailmaan, uuteen maailman järjestykseen ja uusiin tapoihin tehdä asioita. Onko se huono asia? Mielestäni ei, vaikka jokaiselle meille tulee hankaluuksia niin uusien asioiden sisäistämisessä, ymmärtämisessä kuin oppimisessakin. En väitä, etteikö asioiden muuttuminen toisi myös ikäviä lieveilmiöitä, mutta väitän niiden usein olevan enemmänkin oire ymmärtämisen puutteesta. Eikä aina sen suuren yleisön, vaan sen ”toisen osapuolen”.

Otetaan esimerkiksi musiikkiala, noin yleisestikin.

Musiikin puolella on jo pitkään taisteltu piratismia vastaan. Suurin syy musiikkipiratismin leviämiseen on kuitenkin mielestäni levy-yhtiöiden ja muiden alan toimijoiden. Kun internetin mahdollisuudet realisoituivat esimerkiksi Napsterin ja muiden jakopalveluiden kautta, levy-yhtiöt ja kaikki muut alan toimijat ensimmäiseksi halusivat pistää kaikki piuhat poikki. He kokivat internetin ja jakamisen helppouden uhkana, jota vastaan piti taistella kovin asein. Keinot vaan olivat väärät piratismia vastaan. Kun olisi pitänyt ymmärtää uuden teknologian mahdollisuudet ja massojen tavoitettavuus, käytiin sotaan muutosta vastaan. Samalla rahalla millä jahdattiin musiikin luvattomia kotilataajia ja -jakajia, olisi voitu keskittyä mieluiten niiden suurien tekijöiden jahtaamiseen JA samaan aikaan rakentaa omaa tapaa rahastaa musiikilla internetissä. Valitettavasti jälkimmäinen ei lähtenyt kunnolla liikkeelle koskaan levy-yhtiöiden toimesta.

Alan hitaudesta kertoo paljon se, että kun myöhemmässä vaiheessa esimerkiksi Spotify kilpailijoineen tuli markkinoille, monet yhtyeet ja levy-yhtiöt pitivät sitä laittomuuden pesänä ja piratismin kehtona. Vaikka Spotify selvästi kertoi nettisivuillaan liiketoimintaideansa ja ansaintamallinsa, ei se riittänyt monille levy-yhtiöille. Muistan Spotifyn alkutaipaleelta hetkiä, kun jo kertaalleen palvelussa tarjolla olleet levyt ja artistit katosivat, koska levy-yhtiöitä kummeksutti ja epäilytti koko palvelu.

Vielä edelleenkin moni artisti ja levy-yhtiö näkee Spotifyn palvelun cd-levyihin verrattavana. Mielestäni kyseessä on enemmänkin radioon verrattava palvelu. Avaan hieman tätä ajatustani. Oma Spotify-käyttöni on pääasiassa sellaista, että löydän sitä kautta uusia artisteja tai tuttujen artistien minulle tuntemattomia julkaisuja. Olen edelleenkin ostanut ne albumit, joita kuuntelen enemmän ja aktiivisemmin, joskaan en ole dc-levyä aikoihin ostanut. Ostokseni olen tehnyt joko Applen musiikkikaupassa, iTunesissa, tai vaikkapa Googlen musiikkikaupassa. Kuitenkin olen laittanut rahani artistin albumin ostamiseen itselleni, jos olen hänen musiikistaan pitänyt. Tähän on kaksi syytä. Ensinnäkin musiikki on silloin saatavillani, vaikka verkkoyhteyttä ei olisi. Lisäksi äänenlaatu on parempi useimmissa tapauksissa. Toisekseen haluan tällä tavalla tukea artisteja, jotka mielestäni tekevät hyvää musiikkia.

Spotify ei siis itselläni toimi sinä ainoana musiikin kuluttamisen lähteenä, vaan sellaisena palveluna, josta voin nopeasti löytää uutta musiikkia. Itseasiassa olen usein uuden artistin löytänyt jotain toista kautta, mutta Spotifystä olen sitten kuunnellut hänen tuotantoaan ajatukselle. Spotify toimii myös hyvänä radiona silloin, kun haluan vain taustamusiikkia. Joskus radion välispiikit, mainokset ja puheosuudet yleensäkin häiritsevät taustamusiikin lomassa. Esimerkiksi tätä kirjoittaessani kuuntelen Spotifyn minulle räätälöimää ”Discover Weeky” kanavaa. Kyseisen kanavan kappaleiden valinta perustuu siihen, mitä olen aikaisemmin kuunnellut. Tämänkin päivän aikana on löytynyt jo kaksi mielenkiintoista uutta artistia, joista toisen levyn saatan hyvinkin ostaa.

Musiikinkulutus tottumuksemme on muuttunut huomattavasti vuosien saatossa, mutta sitä se on tehnyt jo vuosikymmenet. Jos katsomme miten musiikkia kulutettiin vaikkapa 1920-luvulla, vertaamme sitä 1950-lukuun ja molempia vuosikymmeniä vielä 1980-lukuun, huomaamme, miten erilaista musiikin kuuntelu on ollut eri aikakausina. Olemme liukuneet eri artistien samoja kappaleita versioimisesta yhä enemmän yksilölliseen, artistien itse säveltämään tai heitä varten sävelletyn musiikin kuuntelemiseen. Olemme siirtyneet singleistä albumeihin ja niistä taas singlemäiseen yksittäisten kappaleiden kuuntelemiseen. Tässä jatkuvassa muutoksessa on haasteensa ja mahdollisuutensa. Yhden hitin ihmeitä on aina ollut ja tulee aina olemaan. Nykyisin musiikkia vaan on niin paljon enemmän saatavilla ja paljon nopeammin kuin aikaisemmin. Kun ennen yhden hitin ihme saattoi kestää kuukausia, nykyisin saattaa hitti elää vain viikon. Tai vain päiviä. Ennen single saattoi nostaa artistin yleiseen tietoisuuteen ja mahdollistaa uran luomisen, kun taas nykyään se yksi hitti saattaa olla jonkun koko ura ja elättää hänet lopun elämäänsä. Uhkia ja mahdollisuuksia.

Nykytekniikalla kuka tahansa voi äänittää studiolaatuisen kappaleen tai albumin hyvinkin edullisesti ja yksinkertaisissa olosuhteissa ja siksi se visio ja taidot nousevat entistä suurempaan arvoon. Lahjakas muusikko voi tuottaa kotonaan laadukkaita äänitteitä ja jakaa ne suurelle yleisölle helposti. Tästä johtuen laadukasta musiikkia on tarjolla valtavasti erilaisissa palveluissa. Esiin nouseminen siitä massasta on entistä vaikeampaa ja tässä astuu kuvaan markkinointi. Sosiaalisen median aikakaudella yhteisöjen, eli siis fanikannan, rakentaminen on taas avainasemassa. Kun 1980-luvulla juostiin kaupungilla liimaamassa keikkajulisteita tolppiin, myytiin demokasetteja ravintoloissa, klubeilla, junassa, kadulla ja joka paikassa, niin nykyään pitää olla aktiivinen ja avoin sosiaalisessa mediassa. Täytyy olla omat some-tilit ja aktiivinen niillä. Olemme palanneet tavallaan siihen vanhaan kovaan työhön jota artistin pitää tehdä. Yhteisöt ja seuraajat saavat enemmän aikaan edullisemmin kuin levy-yhtiöiden perinteinen markkinointi. Yhdessä ne ovat lähes voittamaton yhdistelmä.

Joukkorahoitus on tullut uutena elementtinä tähänkin soppaan. Jos katsomme kansainvälisiä joukkorahoituspalveluita, löytyy niistä paljon kampanjoita, joissa haetaan rahoitusta albumin äänittämiseen tai vaikkapa keikkabussin tai muuhun kiertueelle tarvittavaan. Väitänkin, että joukkorahoituspalvelut yhdessä sosiaalisen median kanssa ovat mahdollistamassa uuden omakustannekultturin. Kun vuosikymmeniä takaperin bändit äänittivät pienellä budjetilla demojaan, sinkkujaan ja ep:itään ja myivät niitä lehtien palstoilla ja kaikkialla livenä, nykyisin se myyntityö tehdään digitaalisessa muodossa olevien ladattavien tiedostojen muodossa.

Väitänkin, että elämme jälleen kerran musiikin kulta-aikaa. Vaikka moni naavaparta väittääkin nykymusiikin olevan paskaa, on nousevilla artisteilla loistavat mahdollisuudet tuoda omaa musiikkiaan massojen saataville. Puhumattakaan nykyisistä mahdollisuuksista tavoittaa ja löytää uusia faneja. Tekijänoikeudelliset asiat ovat olleet aina vähän hepreaa uusille nälkäisille nuorille artisteille, mutta kun ennen heitä käytti hyväkseen levy-yhtiöt, nykyään vapaamatkustajina ovat fanit. Jätän jokaisen itsensä arvioitavaksi kumpi on pahempi asia. Itse olen sitä mieltä, että kaikista haasteistaan huolimatta nykypäivänä muusikoilla on enemmän mahdollisuuksia kuin uhkia.

Heitän tähän pienenä luuna kaluttavaksi Anssi Kelan live-lähetykset Facebookissa. Mies soittaa artistiystäviensä kanssa tai yksin kellarissaan musaa, juttelee fanien kanssa livenä ja katsojia on parhaimmillaan kymmeniätuhansia. Väitän, että siitä on Anssi Kelalle enemmän hyötyä, kuin samaan aikaan torrentteina ladatuista piraateista. Niistäkin voi löytää hopeareunuksen, jos miettii kuinka moni laittomasti Anssin musaa ladannut maksaa myöhemmin hänen keikkalipuistaan. Musiikin ”levymyynti” on laskenut, mutta keikkamyynti on käsittääkseni kasvanut. Ainakin jos artisti on ahkera kiertämään ja lippujen hinnat ovat järkevällä tasolla.