Uusi vuosi, uudet kujeet. Tai niin ainakin sanotaan. Omalla kohdalla vanhoilla ideoilla mennään, mutta maustetaan niitä uusilla ajatuksilla ja viedään eteenpäin. Olisiko aika katsoa vähän taaksepäin? Ehkä, muttei kumminkaan pidä jäädä murehtimaan.

Vuoden vaihde on siitä mielenkiintoinen ja hauska aika, että silloin monet päättävät tehdä elämänmuutoksen. Monella yrityksellä on silloin tilikauden vaihtumisen aikaa ja muutenkin mieliimme on iskostunut vuodenvaihteesta uuden alun aikaa. Vaikka elämme keskellä vuoden ikävintä aikaa. Kyllä, olen juuri tätä mieltä. Talvi ei ole usein edes alkanut kunnolla, on vasta pimeää, kylmää ja ikävää. Se kunnon talvi, kaunis talvi, antaa vielä odottaa itseään vähintään sinne helmikuun alkuun asti. Ei siinä kuitenkaan ole mitään pahaa. Kun tavoitteena on tehdä muutos parempaan, on sen aika ihan milloin vain, vaikka sateisena keskiviikkona kesäkuussa.

Vuosi 2015 oli itselleni samaan aikaan rohkeiden muutosten ja kompuroinnin aikaa. Lähdin lopputalvesta 2015 yrittäjyyteen kokopäiväisesti. Takana oli vuosi 2014, joka oli kohtuullisen pitkän masennuskauden ja itsensä kadottamisen jälkeen sitä kuopasta nousun aikaa. Tietty muutos parempaan oli lähtenyt jo vuoden 2013 aikana, mutta vasta 2014 oli se vuosi, kun löysin todella voimia nousta siitä kuopasta, johon olin antanut itseni vajota. 2015 alku olikin siis hyvää aikaa tehdä niitä suuria päätöksiä ja ottaa kaikilla osa-alueilla elämäni narut käsiin. Ja sitä en ole katunut hetkeäkään, vaikka haasteita on riittänyt.

Lauran kanssa yhteinen yrittäjyyden alku oli valoisaa ja innostusta riitti. Kuitenkin tälle kaikelle jarruja löy Lauran isoisän tapaturmainen kuolema. Tapahtuman äkillisyys ja sitä seurannut suru teki sen, että emme päässet suunnitellulla tavalla kehittämään yritystämme. Suruaika jatkui kesään, jolloin onneksi saimme yllättäen myyntiä ja uusia kontakteja, joiden ansiosta syksy näytti valoisammalta. Elokuussa pääsimme jo toteuttamaan kesällä rakentuneita uusia suunnitelmia, tekemään uusien asiakkaiden kanssa suunnitelmia ja aikatauluja. Kaikki näytti hyvältä, jopa syyskuun laskutuskin oli ihan mukavaa. Olimme myös yrityksen asioita eteenpäin ns. byrokratiankin puolella.

Lokakuun alussa jouduimme kolariin. Olimme ajamassa kauniina sunnuntaisena iltapäivänä vanhaa 110-tietä Turkuun päin, kun rattijuoppo ajoi meitä päin. Kiitos Lauran nopeiden refleksien ja auton käsittelytaitojen, emme osuneet 1:1 keulakolaria täydessä vauhdissa, vaan Laura sai hidastettua meidän nopeutta reilusti ja ohjattua autoamme sivuun. Lopputuloksena oli kuitenkin yli kuusi viikkoa, minä aikana työt makasivat ja mikä pahinta, laskutus seisoi. Emme siis saaneet laskutettua 1,5 kuukauteen. Jokainen yrittäjä tietää millainen katastrofi tuollainen tilanne on. Onneksemme ei kaikki kaatunut niskaan.

Syksyisen kolarin takia olimme yhtäkkiä kaksi kuukautta jäljessä kaikessa työhön liittyvässä. Samaan aikaan myynti oli täysin pysähdyksissä. Suurimman osan työpäivistä kulutimme lääkärissä juoksemiseen ja kolarin selvittelyyn niin poliisien kuin vakuutusyhtiöiden kanssa. Vastapuoli ei tietenkään itse tehnyt edes vahinko ilmoitusta, eli jouduimme esimerkiksi sairaalassa päivystyksestä kotiin matkustaessa hakemaan poliisilaitokselta kopion tutkintapöytäkirjasta ja toimittamaan sen vastapuolen vakuutusyhtiölle. Tämän lisäksi se aika, mikä jäi töiden tekemiseen, ei ollut missään nimessä täysipainoista työntekoa. Kun pelkkä olemassaolokin sattuu päälaesta polviin asti, ei ajatus usein kulje täysillä.

Yrittäjällä harvoin on sitä luksusta, että voi jättäytyä täysin sairaslomalle. Ensinnäkin meillä ei ole ketään, joka voisi tehdä meiltä yrittäjiltä tekemättä jääviä töitä. Toisekseen monet asiakkuuksistamme ja töistämme perustuvat siihen, että juuri me teemme tietyt asiat. Lisäksi myyntiä on pakko tehdä, koko ajan. Jos emme tee asiakkaillemme sovittuja töitä, hän joutuu kääntymän jonkun toisen yrityksen puoleen ja todennäköisesti jää sille tielle. Menettäisimme asiakkaan ja sitä kautta tulevaisuudessa saatavat projektit. Lisäksi myynnin seisoessa kalenterissa päiväpäivältä lähemmäksi tulevat tyhjät päivät kummittelevat mielessä.

Selvisimme onneksi 2015 syksyn koettelemuksesta, jos emme täysin kunnialla, niin ilman suuria menetyksiä. Monet asiat olisivat voineet mennä paremmin, mutta teimme niissä olosuhteissa sen minkä pystyimme ja niin hyvin kuin pystyimme. Asiakkuuksia emme näillä näkymin ole menettäneet ja olemme vihdoin päässeet täysipainoisesti työhön käsiksi. Paljon on silti tekemättä niin kolariin liittyviä selvityksiä kuin yrityksenkin hallinnollisia tehtäviä. Kaikki ne kummittelevat niin kalenterissa kuin pöydälläkin, mutta kaikki etenevät päivä päivältä sutjakammin. Vaikka vielä rintakehä muistuttaa välillä kivuilla kolmen kuukauden takaisesta onnettomuudesta, elämä tuntuu hymyilevän. Jos ei muuten, niin ainakin sarkastiseen sävyyn. Sekin kelpaa.

Vuodelle 2016 en ole tehnyt mitään lupauksia, en ole asettanut mitään juuri tätä vuotta varten räätälöityjä lupauksia. Silti ajattelin jakaa muutaman tavoitteen, joita minulla on lyhyellä tähtäimellä, sanotaan nyt vaikka noin vuodelle.

  • Aion panostaa valokuvaamisessa JA videokuvaamisessa tekniseen osaamiseen enemmän. Tällä tarkoitan sitä, että pyrin saamaan entistä valmiimman tuloksen jo kuvausvaiheessa. Olen jo tähänkin asti siihen pyrkinyt, mutta liian usein antanut laiskuudelle tilaa ja ajatellut, että jälkikäsittelyssä saan sitten parannettua riittävästi. Lisäksi jatkan kuvankäsittelyn harjoittelemista entiseen malliin: mietin valmiiksi millaisen lopputuloksen haluan, oli se kuinka villi tahansa. Pyrin sitten tekemään kuvasta juuri sellaisen. Oli kyseessä 40-luvun filmitähtipotretti, fotorealistisen maalauksen jäljittely tai jonkun valokuvaajan tyylin imitoiminen. Kokeilemalla, ja erehtymällä, sitä oppii ja se oma tyyli muodostuu. Niin valokuvissa kuin videokuvaamisessakin.
  • Pyrin kirkastamaan mielessäni sen, mitä haluan tehdä työkseni ja miten kehittää yritystämme. Tietysti tämä on yhtiökumppanin kanssa yhteisymmärryksessä toteutettavaa, mutta haluan tarkentaa sitä, mitä tehdessä koen olevani tyytyväisimmilläni. Vaikka tavoitteena on taloudellisesti päästä huomattavasti parempaan tilaan, pidän tärkeänä sitä, että saan tehdä sellaista työtä, jonka koen haastavaksi, palkitsevaksi ja mieluisaksi. Silloin niitä vähemmän mukaviakin askareita jaksaa työssä.
  • Haluan olla parempi isä. Suunta on ollut oikea, mutta takaraivossa palaa tarve saada korvata lapsilleni ne hetket, joina en pystynyt masennuksen paineen alla olla heille hyvä isä. Olla heille sellaisena tukena kuin isän pitää olla. Mielestäni olen onnistunut siinä jo pidempään hyvin. En pelkää myöntää sitä, että juuri lapset olivat se ajava voima, joka sai pahimmassa pimeydessä nousemaan aamulla sängystä ja toisaalta myös löytämään sen voiman suunnan kääntämiseen. Erityisesti tästä syystä on aina niin liikuttavaa ja kiitollista nähdä, miten iloisia lapset ovat kun näemme. Elämässä yksi parhaita asioita on istua sylikkäin köllötellen sohvalla ja jutella arkisista asioista, ihan vaan olla yhdessä. Itselläni oli hyvä isä ja hyvä lapsuus, mutta haluaisin olla omille lapsilleni vielä parempi isä kuin omani oli minulle. He ovat sen ansainneet.
  • Aion olla oma itseni, niin hyvässä kuin pahassa. Monet päättävät, että nyt on aika olla ”parempi minä”. Itse olen päätynyt siihen, että minulta löytyy voimia ja motivaatiota vain siihen, että olen minä. Oma itseni. Olen jo kauan sitten päästänyt irti siitä, että haluan miellyttää toisia ihmisiä, jotta he pitäisivät minusta. Kaikkia ei voi miellyttää, miksei sitten ole oma itsensä. Tämä ei tarkoita sitä, että pitää olla mulkku, mielestäni aina pitää kunnioittaa toisia ihmisiä. Tarkoitan sitä, että energiaa ei kannata tuhlata siihen, että on jotain sellaista mitä olettaa toisten haluavan sinun olevan. Silloin mennään useimmiten metsään. Olen oma hurmaava, ärsyttävä, iloinen ja vittumainen itseni.
  • Aion tutustua uusiin ihmisiin ja uudelleen vanhoihin tuttuihin. Olen valitettavasti menettänyt vuosien varrella yhteyden moniin hyviin ihmisiin. Pääosin syy on täysin ollut minun puolellani. Olen huonoina aikoina eristäytynyt ja ottanut etäisyyttä ihmisiin, joista olisin saanut tukea ja jotka olisivat varmasti auttanut vaikeimpina aikoina. Vaikka olenkin pohjimmiltani hiljainen ja sulkeutunut ihminen, uskokaa tai älkää, viihdyn ihmisten seurassa. Varsinkin viihdyin monien niiden ihmisten seurassa, joihin olen kadottanut yhteyden. On siis aika korjata ja rakentaa uutta.

En siis ole tehnyt uudelle vuodelle mitään lupauksia, en ole asettanut mitään suuria tavoitteita. Monet yllä mainitsemista asioistani ovat itsestään selviä juttuja, sellaista millaisia juttuja me kaikki teemme: suunnitelmia oman arjen ja työn ympärillä. Ne pienet tai arkiset asiat ovat niitä tärkeimpiä, ne ovat niitä joiden ympärille elämämme rakentuu ja jotka lopulta määrittävät sen miten hyvältä elämämme meistä tuntuu. Ne määrittävät sen miten onnellisia olemme. Onnellisuus ei välttämättä ole jatkuvaa euforiaa, vaan niitä onnistumisen tunteita arjessa ja sitä, että aamut tuntuvat heräämisen arvoisilta.